Ring Alarm on yksinkertainen kotihälytin, jota ei ole kytketty hälytyskeskukseen. Se toimii luotettavasti, ja sovellus on helppokäyttöinen. Yksinkertaisuutensa vuoksi se ei kuitenkaan sovi vaativaan käyttöön, ja moni ominaisuus edellyttää kuukausimaksullista tilausta.
Ring Alarm voisi olla tuulahdus tulevaisuudesta. Syy ei ole toiminnoissa, sillä ne ovat perustasoa ja tuttuja muista kotihälyttimistä. Tulevaisuudelta tuntuu se, kuinka vaivattomasti ja ennustettavasti kaikki sujuu sekä asennuksessa että käytössä. On kuitenkin hyvä huomata, että järjestelmä on yksinkertaisimmasta päästä eikä rajoitustensa takia sovi kaikille.
Testasimme viiden laitteen aloituspaketin, johon kuuluvat keskusyksikkö, näppäimistö, ovi- ja ikkunatunnistin, liiketunnistin ja kantaman laajennin. Ringin verkkokaupassa vastaavan paketin nimi on nykyään Alarm Pack – S, ja sen normaalihinta on 249,99 euroa. Verkkokauppa toimittaa myös Suomeen.
Tärkeimmät ominaisuudet:
- Siirrettävä näppäimistö
- Liiketunnistimen herkkyyttä voi säätää
- Mobiiliverkko varayhteytenä (vaatii tilauksen)
Ring Alarmin asennus

Asennus vie vain muutaman minuutin, ja vaiheet ovat tutut: lataa Ring-sovellus, kytke keskusyksikkö pistorasiaan ja reitittimeen ja ota laitteet käyttöön yksi kerrallaan sovelluksen opastamana. Reitittimeen keskusyksikön voi liittää joko verkkokaapelilla tai langattomasti.
Ovi- ja ikkunatunnistin on kaikkea muuta kuin huomaamaton, mutta se on helppo kiinnittää joko mukana tulevilla ruuveilla tai kaksipuolisella teipillä.
Liiketunnistin kiinnitetään samalla tavalla.

Keskusyksikön, jossa on myös järjestelmän sireeni, voi sijoittaa hyllylle tai kiinnittää seinään.
Näppäimistön voi kiinnittää seinätelineeseen tai jättää pöydälle tai hyllylle, ja sitä voi siirtää asunnossa paikasta toiseen.
Paketissa on mukana myös kantaman laajennin. Se vahvistaa laitteiden käyttämää langatonta Z-Wave-verkkoa, jotta kaukanakin keskusyksiköstä olevat tunnistimet saavat siihen yhteyden. Laajennin kytketään sopivaan pistorasiaan, ja se on heti käyttövalmis.
Tunnustusta ansaitsee myös perusteellinen asennus- ja käyttöopas. Painettu versio oli testaamassamme paketissa vain englanniksi, mutta se on esimerkillisen kattava ja selkeä. Ring-sovellus on saatavilla suomeksi.
Asennuksen lopuksi sovellus tarjoaa tilausta. Tilauksella saat käyttöön muun muassa tapahtumahistorian ja videotallenteet, jos sinulla on jokin Ringin kameroista.

2. Kun keskusyksikkö ja puhelin on yhdistetty …
3. … sovellus tarjoaa tilausta, jolla järjestelmän kaikki ominaisuudet saa käyttöön.

Mitä saa ilman tilausta ja mitä tilauksella?
Ring Alarmia voi käyttää ilman tilausta. Silloin hälytin kytketään päälle ja pois näppäimistöstä, sireenit soivat hälytyksen lauetessa ja puhelimeen tulee ilmoitus heti, kun jokin tunnistin reagoi.
Moni keskeinen ominaisuus on kuitenkin vain tilaajien käytössä. Ringin mukaan tilaus tarvitaan, jotta hälyttimen voi kytkeä päälle ja pois sovelluksesta. Sama koskee tapahtumahistoriaa, Ringin kameroiden videotallenteita, mobiiliverkon varayhteyttä ja automaattisia hälytyspuheluja.
Tilausvaihtoehtoja on kolme: Ring Solo (3,99 €/kk tai 39,99 €/v) kattaa yhden laitteen, Ring Multi (9,99 €/kk tai 99,99 €/v) kaikki saman osoitteen laitteet ja Ring Pro (19,99 €/kk tai 199,99 €/v) lisäksi kehittyneimmät video-ominaisuudet. Ring Alarmin käyttäjille Ring suosittelee Multi-tilausta. Uuden laitteen mukana saa 30 päivän maksuttoman kokeilujakson.
Ring Alarm arjessa
Ring Alarm on helppo asentaa ja käyttää, mistä suuri kiitos kuuluu esimerkilliselle sovellukselle. Yksinkertaisuudella on kuitenkin hintansa. Asuntoa ei esimerkiksi voi jakaa hälytysalueisiin. Niistä olisi hyötyä, jos haluaisit kytkeä vaikkapa autotallin ja varaston hälytyksen päälle muusta asunnosta riippumatta. Selvä rajoitus on myös se, että paketissa on vain kaksi tunnistinta. Useimpiin koteihin niitä tarvitaan enemmän.
Aivan vailla hienouksia Ring Alarm ei silti ole. Liiketunnistimen voi esimerkiksi säätää lemmikkitalouteen sopivaksi. Herkkyystasoja on kolme. Ringin mukaan alin sopii enintään 22 kilon ja keskimmäinen enintään 13 kilon painoisille lemmikeille, jolloin ne voivat liikkua asunnossa ilman että hälytys laukeaa.
Ovi- ja ikkunatunnistin voi toimia myös ovikellon tapaan: keskusyksikkö antaa äänimerkin, kun ovi avataan.
Hälytyksestä tulee ilmoitus ja puhelu

Mitä sitten tapahtuu, kun hälytys laukeaa? Monta asiaa. Ensin soivat sireenit, joita on yksi keskusyksikössä ja toinen näppäimistössä. Ääni ei ole korvia huumaava, mutta kyllä kunnolla ärsyttävä. Samalla sinun ja muiden käyttäjien puhelimiin lähtee ilmoitus. Hetken kuluttua puhelin soi, jos sinulla on Ringin tilaus tai kokeilujakso ja olet ottanut hälytyspuhelut käyttöön sovelluksessa. Testissämme konenääni kertoi englanniksi, että hälytys on lauennut, mikä tunnistin sen laukaisi ja milloin. Tiedot ovat samat kuin ilmoituksessa, mutta puhelua on vaikeampi olla huomaamatta.

Jos kotona on Ring-kamera, kuten minulla sattuu olemaan, sekin käynnistyy. Koko tapahtumasarjan voi jälkikäteen katsoa ja kuunnella sovelluksen historiasta, jos sinulla on tilaus.
Siirrettävä näppäimistö
Hälytin kytketään päälle ja pois näppäimistöstä tai sovelluksesta – sovelluksesta tosin vain tilauksella. Näppäimistö tuntuu muoviselta, mutta herättää silti luottamusta. Näppäile koodi ja paina painiketta, jolla valitaan kotona- tai poissa-tila tai kytketään hälytin pois päältä. Merkkivalo vahvistaa valinnan.
Näppäimistö toimii akulla ja on langattomasti yhteydessä keskusyksikköön, joten sitä voi siirtää asunnossa paikasta toiseen. Seinätelineestä sen saa helposti irti. Television ääressä näpräiltäväksi siitä tuskin on, mutta makuuhuoneeseen se sopii hyvin: kotona-tilan saa kytkettyä päälle nukkumaan mennessään. Näppäimistössä on myös hätäpainikkeet.
Kaksi tilaa eri tilanteisiin
Ring Alarmin voi kytkeä päälle kahteen eri tilaan: kotona- tai poissa-tilaan. Sovelluksessa määritetään, mitkä tunnistimet valvovat kummassakin tilassa. Oletuksena ovi- ja ikkunatunnistin on kotona-tilassa päällä mutta liiketunnistin ei. Näin saat kuorisuojauksen, kun olet kotona, esimerkiksi yöllä.

Kummallekin tilalle voi säätää viiveen, jonka kuluttua tunnistimet alkavat valvoa, kun hälytin on kytketty päälle. Viivettä tarvitaan, jos kytket hälyttimen päälle ja pois näppäimistöstä.
Jokaiselle oma koodi
Ring Alarmiin voi lisätä useita käyttäjiä, ja käyttökoodeja voi olla jopa 256. Jokainen perheenjäsen saa oman koodin, ja sovelluksesta näkee esimerkiksi, kuka on kytkenyt hälyttimen päälle tai pois. Omistaja valitsee jaetulle käyttäjälle käyttöoikeustason. Suppeimmilla tasoilla käyttäjä ei voi muuttaa järjestelmän asetuksia vaan ainoastaan kytkeä hälyttimen päälle ja pois.
Ring-sovelluksella hallitaan myös valmistajan muita laitteita, kuten kameralla varustettua Ring Video Doorbell -ovikelloa. Jaetulle käyttäjälle voi siksi antaa pääsyn myös muihin laitteisiin kuin Ring Alarmiin. Omistaja määrittää sovelluksessa, kuka saa käyttää mitäkin laitetta.
Omistajan ja jaettujen käyttäjien lisäksi voit lisätä vieraskäyttäjiä. He eivät pääse sovellukseen, vaan ohjaavat hälytintä vain näppäimistöstä.
Akku ja mobiiliverkko turvaavat toiminnan sähkökatkon aikana
Sähkökatkojen varalta keskusyksikössä on akku, jonka varassa järjestelmä toimii Ringin mukaan jopa 24 tuntia. Tiedot kulkevat silloin varayhteyttä eli mobiiliverkkoa pitkin, jos sinulla on Ringin tilaus. Testissä tämä toimi erinomaisesti eikä vaatinut käyttäjältä mitään. Sähkökatkosta kertoo vain puhelimeen tuleva ilmoitus siitä, että järjestelmä toimii akulla, kunnes sähköt palaavat.
Sininen valo häiritsee

Keskusyksikön voi kiinnittää seinään tai sijoittaa tasaiselle pinnalle, kuten hyllylle tai ikkunalaudalle. Laite ei pidä itsestään meteliä, eikä siihen tarvitse asennuksen jälkeen koskea. Iltaisin voi häiritä sininen valo, jolla laite kertoo, että järjestelmä toimii niin kuin pitää. Testilaitteessa valoa ei saanut pois päältä.
Ring Alarmista jää hyvä maku
Vaikka yksinkertaisuus voi joillekin olla rajoite, Ring Alarm on pätevä pieni kotihälytin. Kokonaisarviossa painaa paljon se, että hälytin on helppo asentaa ja käyttää ja että se toimii vaivatta yhdessä Ringin muiden laitteiden kanssa. Plussaa on myös se, että järjestelmää voi käyttää ilman tilausta, vaikka toiminnot jäävät silloin entistäkin karsitummiksi. Käytännössä tilaus on lähes välttämätön, ja se on hyvä laskea mukaan hintaan.
Yhteenveto
| Yleistä | |
| Sidonnaisuus | Omat laitteet, ei yhteyttä hälytyskeskukseen |
| Kustannukset ja ehdot | |
| Aloituskustannus | 249,99 € |
| Asennus | Asennetaan itse |
| Kuukausimaksu | 0–9,99 €/kk |
| Huolto ja ylläpito | Ei |
| Hälytyskeskus | Ei |
| Vartijakäynnit | – |
| Pienin kustannus, 1. vuosi | 249,99 € |
| Pienin kustannus, 2. vuosi | 0 € |
| Pienin kokonaiskustannus 5 vuodessa | 249,99 € |
| Pienin kokonaiskustannus 10 vuodessa | 249,99 € |
| Sopimuskausi | Ei sopimusta |
| Irtisanomisaika | – |
| Peruuttamisoikeus | – |
| Avainpalvelu ja sisätarkastus | Ei |
| Järjestelmä | |
| Valmistaja | Ring (Amazon) |
| Sertifiointi | Ei |
| Yhteydet | Ethernet tai wifi, mobiiliverkko tilauksella |
| Toimii ilman kodin internetyhteyttä | Kyllä, tilauksella (mobiiliverkko) |
| Varavirta | Kyllä, jopa 24 tuntia |
| Sovellus | Kyllä |
| Hätäpainike tai henkilöturva | Hätäpainikkeet näppäimistössä (ei yhteyttä hälytyskeskukseen) |
| Älykodin toiminnot | Kyllä |
| Älylukko | – |
| Kamerailmaisin | – |
| Sisäkamera | Kyllä, lisälaitteena |
| Ulkokamera | Kyllä, lisälaitteena |
| Ovikellokamera | Kyllä, lisälaitteena |
| Savuilmaisin | – |
| Vesivuotoilmaisin | – |
| Ulkosireeni | Kyllä, lisälaitteena |





